Posts Tagged ‘heinola’

Vuoden 2011 Kulttuuripalkinto HeRU ry:lle

sunnuntai, joulukuu 4th, 2011

Heinolan Kulttuurilautakunta on  myöntänyt v. 2011 Kulttuuripalkinnon HeRU:lle.

Vaikka olemme jo vuosia tehneet viihdettä ja tapahtumia Heinolalaisille ja ympäristökuntien ihmisille,

niin silti tämä palkinto tuli täysin puskista.

Emme mitään palkintoja ole edes osanneet odottaa.

Kuitenkin otamme palkinnon vastaan ylpeänä tehdystä työstä ja

yritämme kehittää toimintaa jatkossa uusiin suuntiin.

Kiitos!

T:Billy Sierman, hpj

Odotettu The ShoeShiners superkokoonpano HeRU-klubilla

tiistai, syyskuu 28th, 2010

RANE RAITSIKAN, DAVE LINDHOLMIN JA MARJO LEINOSEN THE SHOESHINERS AINUTKERTAISELLE KIERTUEELLE LOKAKUUSSA

”Katumusiikkia kuppiloihin” kuvaa Dave Lindholm lokakuista kiertuetta varten kasatun kotimaisen rockin superkokoonpano The ShoeShinersin suunnitelmaa. The ShoeShinersin muodostavat Dave ”Isokynä” Lindholm, Smackista ja The Hangmenistä tuttu Rane Raitsikka sekä The Ballsin Marjo Leinonen.  Kymmenen kaupunkia kattava, ainutkertainen kiertue toteutuu lokakuussa 2010.

Ajatus The ShoeShinersin takana syntyi Rane Raitsikan halusta tehdä jotain puhtaasti hauskaa ja paineetonta. 21 vuotta Yhdysvalloissa asunut muusikko pitää taukoa The Hangmen –yhtyeestään ja viettää aikaa Suomessa. Mukaan syksyiselle kiertueelle hän halusi muusikoita, joiden työtä hän on arvostanut pitkään ja itseoikeutetusti kokoonpanoon lähtivät mukaan Dave Lindholm sekä Marjo Leinonen. Leinosen ja Raitsikan suhde pohjaa aina 80-luvulle, jolloin Raitsikka – juuri ennen Los Angelesiin muuttoaan – löysi Leinosen musisoimasta kadulta. Tämän tapaamisen pohjalta Leinonen päätyi legendaariseen The Balls-yhtyeeseen. Lindholm ja Raitsikka ovat tunteneet toisensa myös vuosikymmeniä, molemmat olivat Johanna Kustannuksen luottoartisteja.

Lokakuussa läpi Suomen kiertävä The ShoeShiners esittää kappaleita kaikilta kolmelta artistilta, mutta mukana keikkasetissä on muutakin. Ideana kolmikolla on esittää heitä miellyttäviä biisejä, joita muissa yhteyksissä ei ole ollut mahdollista esittää. Kyseessä on siis monin tavoin uniikki kiertue.

1.10.2010, Ravintola Tukkijätkä,  Heinola
Liput: 10 euroa, vain ovelta

“Heinolan Valot särehtii-2010″ ohjelma

keskiviikko, heinäkuu 28th, 2010

Tapahtuma on sunnuntaina 8.8. Heinolan vanhalla paikallisliikenteen pysäkkialueella klo. 12.00 alkaen ja päättyy klo. 21.00.

Alueelta löytyy Bar Bulmer-terassi, Maxi-grilli sekä yleisö wc:t. Myös kaupungin muut palvelut löytyvät aivan läheltä.

Ohjelma aikatauluineen:

klo. 12.00: IBETSHEWAS

klo. 12.45: Containment

klo. 13.30: The Belvederes

klo. 14.15: Union Street

klo. 15.15: Suudella

klo. 16.15: Mutteri

klo. 17.15: Tiilitehtaankatu Miljoona

klo. 18.30: Riverside Syndicate

klo. 19.45: Pressure Points

klo.21.00: alue suljetaan

Valojen esiintyjälista

maanantai, heinäkuu 19th, 2010

HeRUn rokkiraati teki valintansa Heinolan Valot Särehtii 2010- tapahtumaan.

Seuraavat bändit valittiin:

- Ibetshewas

- Containment

- The Belvederes

- Union Street

- Suudella

- Mutteri

- Tiilitehtaankatu Miljoona

- Riverside Syndicate

- Pressure Points

Lisää ohjelmasta lähempänä.